Hyppää navigaatioon

Ammattiyhdistysliikkeen neljä sukupolvea

 
Työehdot

Yleisenä käytäntönä oli, että työnantaja saneli työntekijöille työehdot ja palkan. Työntekijä saattoi hyväksyä tai hylätä tämän yksipuolisen tarjouksen. Neuvottelutaitoiset tai erityisen ammattitaitoiset työmiehet onnistuivat yleensä vaikuttamaan jossain määrin palkkansa suuruuteen varsinkin sesonkiaikana. Pienten yritysten johtajat hyväksyivät otollisessa tuotantotilanteessa paikalliset tai yrityskohtaiset työehtosopimuksetkin. Kaupunkien ammattiosastojen edustajat neuvottelivat yhdessä johtajien kanssa ehdot alakohtaisesta palkkauksesta ja työehdoista.

Metalli-, paperi- ja puumassateollisuuden työnantajaliitot sen sijaan kielsivät jäseniään edes neuvottelemasta ammattiyhdistysliikkeen edustajien kanssa sopimusehdoista voitettuaan vuonna 1909 suuria valtakunnallisia työtaisteluja.  Paperityöläiset menettivät aiemmin saavuttamansa edun, 8 tunnin työpäivän.

Vallankumousvuotta 1917 lukuun ottamatta kollektiivisesta työehtosopimuskäytännöstä tuli normi tehdasaloilla vasta 1950-luvulla. Valtaosa raivaajasukupolven työläisistä työskenteli siis koko ikänsä työnantajansa kanssa tekemänsä suullisen sopimuksen pohjalta ilman työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa turvaa. 

 

Taalintehtaan vanha masuuni ja sen ympäristö 1900.