Hyppää navigaatioon

Ammattiyhdistysliikkeen neljä sukupolvea

 
Palkkatyön muutokset

Valtiovalta sitoutui 1990-luvun lopulla lamavuosina otetun valtiovelan maksuun, minkä vuoksi työllisyyden hoidossa olennaisen talouspoliittiseen elvytykseen ei jäänyt riittävästi resursseja. Työttömyysaste laski alle 10 prosentin vasta vuonna 2006. Varsinkin kuntasektori on pyrkinyt vähentämään työvoimakuluja, mikä on johtanut osa-aika – ja varsinkin määräaikaista työtä tekevien palkansaajien lukumäärään tuntuvaan kasvuun. Suomalaisista palkansaajista joka kolmas työskentelee ”epätyypillisessä” työsuhteessa. Tyypillinen ”pätkätyöläinen” on alle 30-vuotias nainen. Vaikeimmassa asemassa ovat pitkäaikaistyöttömät, joiden työllistymistä hankaloittavat työnantajien kielteiset asenteet.

Työtehtävät ovat viimeisen 20 vuoden aikana muuttuneet. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa työntekijöiltä vaaditaan usean vuoden ammattikoulutuksen mukanaan tuomaa erityisosaamista. Työtahti on kiristynyt ja varsinkin toimihenkilöt tekevät ylitöitä usein korvauksetta. Osakemarkkinoilla käytävä ankara kilpailu pääomista on johtanut valitettavaan käytäntöön, jossa työntekijän on ”tuotteistettava” itsensä. Moni työntekijä kokee henkisesti raskaana ”hiostuksena” työnjohdolta tulleet vaatimukset työtahdin kiristämisestä. Globaalin, uusliberalistisen markkinatalouden periaatteet ovat painostaneet palkansaajia jatkuvasti kehittämään ammattiosaamistaan samanaikaisesti kun varmuus työpaikkojen säilymisestä on vähentynyt. Kymmenet voittoa tehneet suuryritykset ovat 2000-luvulla irtisanoneet työntekijöitään, koska yritysjohtajat ovat kokeneet pääomanomistajien toivovan vielä parempaa tuloskehitystä ja suurempia osinkoja. Useimmat suomalaiset ovat kokeneet työstressin mukanaan tuomia henkilökohtaiseen elämään liittyneitä ongelmia. Vaikeimmin stressaantuneet henkilöt ovat joutuneet jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle.

Ilkka Heilä, (c) Bulls

B Virtanen -sarjakuvat