Hyppää navigaatioon

Ammattiyhdistysliikkeen neljä sukupolvea

 
Työkyvyn heikentyminen ja vanhuus
Työtapaturmat olivat yleisiä, vaikka Suomessa säädettiin ensimmäiset lait ja asetukset teollisuustyöntekijöiden suojelusta ja pakollisesta tapaturmavakuutuksesta jo 1800-luvun puolella. Työturvallisuutta valvoneet ammattitarkastajat puuttuivat ainoastaan pahimpiin puutteisiin. Sairauden yllättäessä työntekijä sai apua perheenjäseniltään, sukulaisiltaan ja ystäviltään. Monet työnantajat ja työväenyhdistykset ylläpitivät työpaikan sairasapukassoja, josta työkykynsä tilapäisesti tai lopullisesti menettänyt sai pientä avustusta. Valtaosa työntekijöistä oli järjestäytymättömiä, koska työnantaja saattoi vapaasti irtisanoa ”hankalan”, vähäisistä oikeuksistaan kiinni pitävän työntekijän. 

Työntekijä teki työtä niin pitkään kuin hänen voimansa riittivät. Eläkejärjestelmää ei ollut. Ikääntyvät työntekijät pyrkivät tehtäviin, jossa he saattoivat vielä yli 60-vuotiainakin tehdä töitä. Vanhemmat naiset hoitivat usein aikuistuneiden tyttäriensä lapsia ja kotitaloutta ja mahdollistivat heidän palkkatyönsä. Isoäitien lastenhoitoapu oli välttämätöntä, koska päiväkotien edeltäjiä, ”lastenseimiä”, ei ollut tarpeeksi. Tyypilliset nykyiset vanhuuteen liittyvät sairaudet kuten dementia ja Alzheimerin tauti olivat harvinaisia, koska vain harva eli yli 75-vuotiaaksi.