Hyppää navigaatioon

Ammattiyhdistysliikkeen neljä sukupolvea

 
Hajaannus

SAK:sta erosi 1950-luvun lopulla ja 1960-alussa useita ammattiliittoja sisäisten erimielisyyksien ja poliittisten syiden vuoksi. SAK:n johtajien enemmistö tuki SDP:n oppositiota, jonka jäsenet olivat vuonna 1959 perustaneet oman eduskuntaryhmänsä, Työväen ja Pienviljelijän Sosialidemokraattisen liiton (TPSL). TPSL:n edustajat vastustivat puheenjohtaja Väinö Tannerin inflaationvastaista rahapolitiikkaa, johon eivät sopineet tuntuvat palkankorotukset. Tämän politiikan kääntöpuolena oli niinikään kireä valtiontalous, jonka puitteissa tuntuvien sosiaalipoliittisten uudistusten toteuttaminen oli hankalaa.

SAK:sta erosi vuosina 1960 – 1962 yhteensä 12 jäsenliittoa, jotka eivät hyväksyneet SAK:n tukea SDP:n sisäiselle oppositiolle. Useat SAK:sta eronneet liitot perustivat syksyllä 1960 Suomen Ammattijärjestön (SAJ). Suomessa oli siis kaksi keskenään kilpailevaa keskusjärjestöä. Lisäksi Suomessa toimi molemmista keskusjärjestöistä irrallaan olevia liittoja kuten KTV, Suomen Liiketyöntekijäin liitto ja Valtionvirkailijain yhteisjärjestö (VY).

Rinnakkaistoiminta hankaloitti palkansaajien edunvalvontaa sirpaloitti ammattiyhdistysliikkeen voimavaroja. Eheytyssopimus allekirjoitettiin vuoden 1966 kesäkuussa. Sopimuksen myötä SAK:n johdossa tapahtui useita henkilövaihdoksia. Työvaliokunnassa sosiaalidemokraattinen ja kansandemokraattien edustus kasvoi ja TPSL:n asemat romahtivat. Uuden keskusjärjestön nimi vaihtui vuonna 1969: Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto muutti nimensä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi.