Hyppää navigaatioon

Ammattiyhdistysliikkeen neljä sukupolvea

 
Lapsuus

Vuosina 1880- 1910-syntyneet suomalaiset elivät ilman perusterveydenhoitoa. Lapsikuolleisuus oli suurta ja vastasyntyneen lapsen eliniän odote oli alle 50 vuotta. Työläislapset aloittivat työnteon jo lapsina. Varsinkin maaseudulla ainoastaan varakkaimpien tilallisten ja säätyläisten jälkikasvulla oli mahdollisuus käydä koulua ja leikkiä ilman, että heidän olisi pitänyt osallistua nuorempien sisarustensa hoitamiseen, rikkaruohojen kitkemiseen tai karjan paimentamiseen. Oppivelvollisuuslaki säädettiin vasta vuonna 1921, joten merkittävä osa ikäluokasta suoritti ainoastaan kiertokoulun ja rippikoulun. Monet lapset saivat aloittaa kansakoulun, mutta joutuivat lopettamaan sen välittömästi opittuaan alkeellisen luku-, kirjoitus- ja laskutaidon.

Koulussa kuri oli ankaraa ja ruumiilliset rangaistukset yleisesti käytössä. Varattomien perheiden lapsia kiusattiin parsituista vaatteista ja hyväntekeväisyysjärjestöjen myöntämistä jalkineista.

Valtaosa suomalaisista syntyi, kasvoi ja eli elämänsä maaseudulla. Maalaistytön ja -pojan ensimmäinen työpaikka oli maatila tai kartano, jossa pikkupiiat ja –rengit aloittivat työnteon isännän ja emännän alaisuudessa. Nuoret pojat oppivat jo varhain tukinuiton ja osallistuivat metsätöihin. Tytöt puolestaan oppivat äideiltään karjatalouden perusteet. Torpat itsenäistyivät omavaraisiksi pientiloiksi 1920-luvulla tarjoten perheen jäsenille vaatimattoman elannon.

Lähde: Työväen arkisto

Lehtipoikia junassa 1920/1930-luvun taitteessa

Lähde: Työväen arkisto

12-vuotias Eino S. on ensimmäistä kesää kengänkiillottajana